SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 18.9.2013 KLO 11.30
SCANFIL OYJ:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS OPTIO-OHJELMASTA
Scanfil Oyj:n yhtiökokous 18.4.2013 valtuutti hallituksen päättämään optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden eräille avainhenkilöille. Optio-oikeuksien määrä voi olla yhteensä enintään 750.000 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 750.000 yhtiön uutta tai yhtiön hallussa olevaa osaketta.
Scanfil Oyj:n hallitus on päättänyt yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella 225.000 optio-oikeuden antamisesta jakautuen Scanfil Oyj:n toimitusjohtajalle ja neljälle tytäryhtiö Scanfil EMS Oy:n avainhenkilölle. Optio-oikeudet merkitään tunnuksella 2013A. Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden (1) Scanfil Oyj:n uuden tai sen hallussa olevan osakkeen. Optio-oikeuden 2013A merkintäaika on 1.5.2016 – 30.4.2018. Optio-ohjelman tarkoittamilla optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäajan alkaminen edellyttää, että hallituksen erikseen määrittelemät, optio-oikeuksien käyttämiselle asetetut konsernin liiketoiminnan tuotannolliset ja taloudelliset tavoitteet ja ehdot ovat täyttyneet. Optio-oikeudet joiden tavoite ei täyty, raukeavat hallituksen päättämällä tavalla. Osakkeen merkintähinta optio-oikeudella 2013A on 0,87 euroa, joka on osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 1.3. – 31.3.2013.
Optio-ohjelman 2013(A)-(C) ehdot ovat kokonaisuudessaan tämän pörssitiedotteen liitteenä sekä luettavissa Scanfil Oyj:n kotisivuilla.
SCANFIL OYJ
Hallitus
Lisätiedot:
Hallituksen puheenjohtaja Harri Takanen
puh. +358 8 4882 111
JAKELU NASDAQ OMX, Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.scanfil.com
Scanfil-konserni on kansainvälinen tietoliikennetekniikan ja ammattielektroniikan sopimusvalmistaja. Scanfilillä on yli 35 vuoden kokemus vaativasta sopimusvalmistustoiminnasta. Yhtiö on järjestelmätoimittaja joka tarjoaa tuotteitaan ja palveluitaan kansainvälisesti toimiville tietoliikennejärjestelmien ja ammattielektroniikan valmistajille. Tyypillisiä tuotteita ovat matkaviestin- ja tietoliikenneverkon laitejärjestelmät, automaatiojärjestelmät, taajuusmuuttajat, hissien ohjausjärjestelmät, sähköntuotannon ja –siirron laitteet ja järjestelmät, analysaattorit, peliautomaatit sekä erilaiset säähavaintolaitteet. Yhtiöllä on tuotantoa Kiinassa, Unkarissa, Virossa ja Suomessa.
Scanfil-konsernin osakkuusyhtiö:
Greenpoint Oy (Scanfil EMS Oy:n omistusosuus 40 %) keskittyy päivittäistavaroiden impulssimyynnin kasvattamiseen kehittämällä aktivointiratkaisuja, -välineitä ja –laitteita sekä tavaramerkeille että kauppaketjuille. Greenpointin tuotteet sisältävät laajan valikoiman kylmälaitteita, myyntitelineitä ja impulssimyyntialueiden kalustekokonaisuuksia. Greenpoint Oy palvelee kansainvälisiä tavaramerkki- ja kauppaketjuasiakkuuksia Euroopassa sekä sopimuskumppanuuksien kautta Pohjois- ja Latinalaisessa Amerikassa. www.greenpoint.fi