Joulukalenteri

Scanfil laajentaa Saksan Wuthan tehdasta puolella

21.1.2022

Scanfil Oyj     Lehdistötiedote     21.1.2022 klo 9.00

Scanfil laajentaa Saksan Wuthan tehdasta puolella

Scanfilin Wutha-Farnrodan tehdas Saksassa kasvaa 2 200 neliömetrillä. Laajennuksen arvioidaan olevan tuotantokäytössä vuoden 2022 toisen vuosineljänneksen aikana. Olemassa oleva tehdas on pinta-alaltaan 4 500 neliömetriä ja se työllistää noin 270 henkeä.

“Meillä on ilo kertoa kasvuinvestoinnista Saksan sydänmailla Wuthassa. Tehdas sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä asiakkaitamme sekä niiden tuotekehitystoimintoja”, kertoo Scanfilin toimitusjohtaja Petteri Jokitalo. ”Kasvunäkymät ovat parantuneet merkittävästi ja antaneet meille varmuuttaa lisäinvestoinnin tarpeellisuudesta Wuthaan.”

Rakennustyöt nykyisen tehtaan viereisen rakennuksen muuttamiseksi vastaamaan valmistuskumppanille asetettuja korkeita laatustandardeja on aloitettu. Wuthan tehdas palvelee muun muassa lääkelaiteteollisuuden asiakkaita, joiden laatuvaatimukset ovat erittäin korkeat.

“Suurin osa asiakkaistamme ovat automaation ja turvallisuuden toimialoilta, mutta lääkelaiteteollisuuden ja cleantechin asiakkuuksien kasvunäkymät ovat myös hyvät”, sanoo Wuthan tehtaanjohtaja Heribert Raaf. ”Uusi kapasiteetti varmistaa asiakkaiden korkeiden laatuvaatimusten täyttymisen jopa aiempaa paremmin ja olemme nyt myös valmiita kasvua varten.”

Laajennus mahdollistaa Wuthan tehtaan entistä paremman tuen Scanfilin keskieurooppalaisille ja saksalaisille asiakkaille. Tehdas on yksi Scanfilin johtavista lähellä asiakkaiden tuotekehitystoimintoja olevista tehtaista ja investointi parantaa muun muassa uusien tuotteiden markkinoilletuloa, nopeiden prototyyppien valmistamista ja tuotteiden valmistettavuuden suunnittelua.

Scanfil Oyj

Lisätietoja:
Petteri Jokitalo, toimitusjohtaja
puh. 08 4882 111
petteri.jokitalo@scanfil.com

Heribert Raaf, tehtaanjohtaja, Scanfil Wutha-Farnroda
puh. +49 36 921 300 122
heribert.raaf@scanfil.com

Scanfil lyhyesti
Scanfil Oyj on kansainvälinen elektroniikkateollisuuden valmistuskumppani ja järjestelmätoimittaja, jolla on yli 40 vuoden kokemus vaativasta asiakkuuksista. Scanfil tarjoaa asiakkaiden käyttöön laajan palvelukokonaisuuden, joka ulottuu tuotesuunnittelusta tuotteen valmistukseen, materiaalien hallintaan sekä logistisiin ratkaisuihin. Vertikaalisesti integroitu tuotanto ja kokonaisvaltainen toimitusketju luovat pohjan Scanfilin kilpailuvalteille: nopeudelle, joustavuudelle ja luotettavuudelle.

Tyypillisiä Scanfilin valmistamia tuotteita ovat moduuleita tai integroituja tuotteita muun muassa itsepalveluratkaisuihin, automaatiojärjestelmiin, langattomiin viestintämoduleeihin, ilmanvaihdon ohjausjärjestelmiin, keräys- ja lajitteluratkaisuihin, analysaattoreihin ja säähavainnointiin liittyviin laitteisiin. Scanfilin palveluita käyttävät monet kansainväliset automaatio-, turvallisuus, energia-, cleantech-, tietoliikenne- ja terveystekniikan alan toimijat sekä kaupungistumiseen liittyvien toimialojen yritykset. Scanfilin tehdasverkostoon kuuluu yhdeksän tehdasta Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa. Lisätietoja yhtiöstä: www.scanfil.com