Scanfilin historia

Yli 40 vuoden kokemus

Vuonna 1976 Sievissä perustettu Scanfil on kasvanut suomalaisesta elektroniikkateollisuuden ohutlevymekaniikkavalmistajasta kansainväliseksi sopimusvalmistajaksi ja järjestelmätoimittajaksi.

Tänä päivänä Scanfil on markkinajohtaja Pohjoismaissa, alansa suurimpien joukossa Euroopassa ja merkittävä toimija myös globaaleilla markkinoilla.

1976

Jorma J. Takanen perustaa elektroniikkateollisuudelle ohutlevymekaniikkaa valmistavan Scanfil Oy:n Sieviin. Ensimmäisenä tuotantotilana toimii autotalli, mutta suunnitelmat omasta tehtaasta käyvät pian toteen.

1980

Scanfil laajentaa ensimmäisten yritysjärjestelyiden kautta toimintaansa elektroniikan valmistukseen ja testaustoimintaan. Yritys toimii näin sekä elektroniikan että mekaniikan sopimusvalmistajana.

1987

Scanfil saavuttaa 10 ensimmäisen toimintavuotensa aikana uskottavan aseman elektroniikan ja mekaniikan sopimusvalmistajana niin teknologian kuin markkina-aseman puolesta.

1990

90-luku on yhtiölle voimakasta kasvun aikaa, sillä sen liikevaihto nousee vuosikymmenessä 5 miljoonasta eurosta yli 220 miljoonaan euroon. Kasvun alkusysäyksenä on ensimmäisen Sievin ulkopuolisen tehtaan perustaminen Ouluun vuonna 1990.

1999

Vuosikymmenen loppuun mennessä Scanfil on kykenevä toimimaan järjestelmätoimittajan roolissa ja yhtiöllä on asiakkaina merkittäviä kansainvälisiä tietoliikenne- ja teollisuuselektroniikka-alan yrityksiä.

2001

Maailmanlaajuinen teollisuuden rakennemuutos vaikuttaa myös Scanfilin toimintaan. Tietoliikenneverkko- ja teollisuuselektroniikkamarkkinoilla tuotannon siirtyminen edullisemman kustannustason maihin voimistuu, mikä merkitsee Scanfilille voimakasta ja nopeaa kansainvälistymistä. Yhtiö haluaa vastata asiakkaiden toiminnan ja kysynnän painopisteen muuttumisen aiheuttamaan rakennemuutokseen, joten Scanfilin ensimmäinen ulkomainen tytäryhtiö aloittaa toimintansa Unkarissa.

2002

Wecan Electronics Oyj fuusioituu Scanfilin kanssa ja Scanfil listautuu pörssiin. Yhtiö toimii jatkossa nimellä Scanfil Oyj. Fuusion myötä Scanfil kasvattaa toimintaansa Kiinassa ja Virossa, mikä tukee yhtiön kansainvälistymissuunnitelmia

2004

Scanfil laajentaa toimintaansa Kiinassa, kun yritysostojen myötä palveluihin lisätään myös Kiinassa mekaniikkavalmistus ja integrointi. Hangzhoun tehtaalla tuotetaan samoja kokonaisvaltaisia järjestelmätoimittajapalveluita kuin Euroopassakin: mekaniikkasuunnittelu, elektroniikan ja mekaniikan valmistus sekä testaus, tuotantologistiikan suunnittelu ja hallinta.

2005

Scanfililla on Suomen lisäksi tehtaat Belgiassa, Unkarissa, Virossa sekä kaksi tehdasta Kiinassa. Tässä vaiheessa yhtiöllä on ensimmäistä kertaa enemmän työntekijöitä Suomen ulkopuolella kuin Suomessa.

2008

Scanfil tekee seuraavina vuosina yhtiöjärjestelyjä, joiden lopputuloksena sopimusvalmistustoimintaa jatkaa edelleen Scanfil Oyj ja sijoitustoiminnasta vastaa Sievi Capital Oyj. Järjestelyllä pyritään helpottamaan tulevia yritysjärjestelyjä ja -ostoja.

2010

Scanfilin asiakkaita ovat kansainväliset ammattielektroniikan ja tietoliikennejärjestelmien valmistajat. Ammattielektroniikan osuus on kasvanut jo lähes puoleen yhtiön liikevaihdosta. Taustalla on edellisen vuosikymmenen aikana tapahtunut markkinoiden rakennemuutos, jonka myötä Scanfilin painopiste siirtyi ammattielektroniikkaan.

2012

Ammattielektroniikan osuus yhtiön liikevaihdosta jatkaa kasvuaan. Vuonna 2012 osuus on jo 75 % liikevaihdosta. Asiakaskunnan laajentaminen ja tasapainottaminen on kannattava valinta, sillä sopimusvalmistustoimialan kypsyminen ja rakennemuutos jakavat markkinat entistäkin selvemmin kulutus- ja investointihyödykemarkkinoihin. Asiakkaat edustavat laajasti eri toimialoja, mikä tasoittaa toimialakohtaista kysynnän vaihtelua.

Scanfil plc was established in partial demerger of Sievi Capital plc, which was implemented on 1 January 2012. At the same time Scanfil plc was also listed on NASDAQ OMX Helsinki Ltd. More information about the partial demerger is presented in the material below. Demerger material.

2014

Scanfil ostaa saksalaisen Schaltex Systems GmbH:n liiketoiminnan.

2015

Yhtiö jatkaa voimakasta kasvuaan yritysostojen kautta. Scanfil ostaa ruotsalaisen PartnerTech AB:n, joka on maailmanlaajuisesti toimiva sopimusvalmistaja ja jälkimarkkinapalveluiden toimittaja. Kaupan myötä Scanfil yli kaksinkertaistaa pro forma -liikevaihdon (500 miljoonaa euroa), henkilöstömäärän (3500), tehdasluvun (16) sekä asiakasmäärän. Kaupan jälkeen Scanfililla on tehtaita Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Englannissa, Puolassa, Unkarissa, Saksassa, Kiinassa ja USA:ssa.

Documentation concerning PartnerTech acquisition 2015

Scanfilin palveluvalikoima on 2010-luvulla laajentunut entisestään. Palvelukokonaisuus ulottuu tuotesuunnittelusta tuotteen valmistukseen, toimitusketjun hallintaan, logistisiin ratkaisuihin ja erilaisiin after sales -palveluihin.

2019

Scanfil ostaa saksalaisen HASEC-Elektronics GmbH:n liiketoiminnan.